Hellisonin vastuuntuntoisuuden malli liikunnanopetuksessa - opetuskokeilu 7. luokan liikuntaryhmässä

Uusi perusopetuksen opetussuunnitelma (POPS 2016) kuvaa kymmentä arvioinnissa huomioon otettavaa fyysisen, sosiaalisen sekä psyykkisen toimintakyvyn tavoitetta liikunnanopetuksessa. Tavoitteista puolet liittyy suoraan vuorovaikutus- ja työskentelytaitoihin sekä vastuun ottamiseen. Liikunnanopetuksen on esimerkiksi kannustettava oppilasta harjoittelemaan parhaansa yrittäen sekä ohjattava häntä turvalliseen ja asialliseen toimintaan, työskentelemään kaikkien kanssa toiset huomioon ottaen ja toimimaan reilun pelin periaatteella. Lisäksi oppiaineen tehtävänä on muun muassa vahvistaa oppilaan itsenäisen työskentelyn taitoja ja ohjata oppilasta ottamaan vastuuta omasta ja ryhmän toiminnasta, yhteisistä oppimistilanteista sekä niiden järjestelyistä ja säännöistä. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014).

Liikunnanopettajaopintojeni aikana tutustuin teoreettisella tasolla moniin erilaisiin opetusmenetelmiin, joista useaa olen opettajaurani aikana oppinut hyödyntämään käytännössäkin. Suurin osa liikunnanopettajakoulutuksen aikana oppimistani sekä nykyään opetuksessani käyttämistäni opetusmenetelmistä liittyy kuitenkin enemmän oppilaiden fyysisen toimintakyvyn kehittämiseen. Opetussuunnitelman sosiaalisiin ja psyykkisin toimintakykytavoitteisiin nähden olen pitkään pohtinut, minkälaisella opetusmenetelmällä pystyisin liikunnanopetuksessani suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti edistämään myös oppilaiden vuorovaikutus- ja työskentelytaitojen kehittymistä sekä heidän vastuun ottamisen taitojaan. Yksi mahdollinen opetusmenetelmä edellä mainittujen taitojen tukena on professori Don Hellisonin (2011) vastuuntuntoisuuden malli (engl. teaching personal and social responsibility model). Mallilla pyritään parantamaan mm. työrauhaa, oppimisilmapiiriä, positiivista vuorovaikutusta sekä itsenäistä ja yhteistä työskentelyä liikuntatunneilla edistämällä nuorten vastuuntuntoisuutta liikuntakasvatuksen avulla. Konkreettisesti se tapahtuu mm. opettamalla oppilaita reflektoimaan paremmin henkilökohtaisia ja sosiaalisia päätöksiään (Hellison 2011). 

Edellä kuvattuun pohdintaan pohjautuen on opetuskokeiluni tarkoitus ollut oppia enemmän mallin toteuttamisesta käytännössä. Halusin varmistua sen sopivuudesta vastuun ottamisen opettamiseen ennen mallin mahdollista laajempaa integrointia liikunnanopetukseeni. Lisäksi on tarkoitus ollut edistää heti alusta asti kokeilussa mukana olleiden oppilaiden vastuuntuntoisuutta ja sitä kautta myös heidän vuorovaikutus- ja työskentelytaitojaan. 

Mallin teoreettinen rakenne ja sen käytännön implementoiminen opetukseen





5. Siirtovaikutus



4. Välittäminen


3. Omatoimisuus

2. Ponnistelu ja osallistuminen
1. Kunnioittaminen







Hellisonin vastuuntuntoisuuden malli koostuu lyhyesti kuvattuna mm. viidestä arvoperäisestä vastuuntuntoisuuden tasosta, jotka liittyvät oppilaiden sosiaaliseen ja henkilökohtaiseen vastuuseen.
Kunnioittamiseen liittyy muun muassa toisten tunteiden ja oikeuksien huomioon ottaminen, toisille työrauhan antaminen sekä jokaisen oikeus fyysiseen koskemattomuuteen ja rauhalliseen konfliktiratkaisuun. Ponnistelu ja osallistuminen ovat yhteydessä parhaansa yrittämiseen ja aktiiviseen työskentelyyn, joskin siihen tarvitaan vielä välillä opettajan valvontaa. Omatoimisuudella tarkoitetaan esimerkiksi pitkäjänteistä sekä tavoitteiden mukaista omatoimista työskentelyä, myös ilman opettajan jatkuvaa ohjausta.  Välittäminen taas on yhteydessä toisten auttamiseen ja kannustamiseen. Viimeinen taso kuvailee mallin avulla opittujen taitojen ja tietojen siirtovaikutusta muihin elämänalueisiin, kuten esimerkiksi vapaa-aikaan. Mallissa esitetyt tasot osoittavat oppilaille helposti ymmärrettävällä tavalla, minkä päälinjan kautta pystyy kehittämään omaa vastuuntuntoisuuttaan (Hellison 2011).

Oppilaiden vastuuntuntoisuuden kehityksen nähdään mallissa tapahtuvan portaittain. He siis tavallaan nousevat vastuuntuntoisuuden kehittymisen prosessin aikana tasolta toiseen. Tietyn tason mukainen toiminta sisältää periaatteessa myös kaikki alempien tasojen kriteerit. Suoraviivainen ja täydellisesti kumulatiivinen eteneminen tasolta toiseen on kuitenkin hyvin epätodennäköistä. Sama oppilas saattaa toimia jopa yksittäisen oppitunnin aikana eri tasojen mukaisesti. Sen takia mallin käytön liikunnanopetuksessa pitäisikin olla dynaaminen prosessi, jonka aikana opettaja jatkuvasti arvioi mallin toimivuutta tavoitteisiin nähden ja reagoi tarvittaessa tekemällä muutoksia (Hellison 2011).

Yksi mallin keskeinen idea on, ettei vastuuntuntoisuuden opettamista nähdä erillisenä opetuksen elementtinä, vaan se sisällytetään kaikkiin liikunnanopetuksen toimintoihin. Toisen keskeisen ajatuksen mukaan oppilas tarvitsee vastuuntuntoisuuden kehitystä varten säännöllisesti aitojakin tilaisuuksia vastuunottamiseen (Hellison 2011). Yhtäältä se tarkoittaa käytännössä sitä, että opettajan pitää sekä opetuksen suunnittelussa että itse opetuksessa kiinnittää fyysisten, motoristen sekä kognitiivisten tavoitteiden lisäksi erityistä huomiota myös siihen, miten erilaisten liikuntatunnin aikana tapahtuvien harjoituksien ja toimintojen avulla voi kehittää oppilaiden vastuuntuntoisuutta. Toisaalta opettajan on aidosti myös jaettava vastuuta oppilaille, esimerkiksi osallistamalla heidät suunnitteluun ja päätöksentekoon tai antamalla heidän työskennellä omatoimisesti ja omien tavoitteiden mukaisesti. Muuten vastuuntuntoisuudesta tulee helposti iskusana ilman sisältöä.

Konkreettisia vastuuntuntoisuuden opettamisen menetelmiä ovat mm. yksilöllinen kohtaaminen ja positiivinen, vahvistava sekä kannustava opettaja - oppilas vuorovaikutussuhde, avartavat keskustelut oppituntien alussa ja aikana, oppituntien toimintoihin integroidut mallin opetusmenetelmät, loppupalaveri ja yhteinen pohdinta, itsearviointi sekä erilaiset ongelmatilanteiden ratkaisumenetelmät (Hellison 2011).

Vastuuntuntoisuuden mallin vaikutusta nuorten positiiviseen kehitykseen on tutkittu viimeisten vuosikymmenten aikana erilaisissa liikuntaan liittyvissä toimintaympäristöissä ja eri ikäisten nuorten keskuudessa varsin lupaavilla tuloksilla (ks. esim. Hellisonin & Walshin (2002) sekä Pozon, Grao-Crucesin & Pérez-Ordásin (2010) laajoja tutkimuskatsauksia). Watson, Newton & Kim (2003) totesivat konkreettisesti 12-vuotiaiden kesäurheiluohjelmaan osallistuneiden keskuudessa, että kokemus Hellisonin vastuuntuntoisuuden konseptin mukaisesta toiminnasta korreloi positiivisesti viihtymisen, liikuntakiinnostuksen sekä ryhmänohjaajan kunnioittamisen kanssa. Cecchini ym. (2007) näyttivät yläkouluikäisten oppilaiden liikunnanopetuksessa, että vastuuntuntoisuuden mallin käyttö vaikutti mm. positiivisesti oppilaiden itsehillintään, itseohjautuvuuteen, reiluun peliin ja viihtymiseen sekä negatiivisesti voitonhaluun, kovaan pelaamiseen ja kontaktirikkeisiin. Myös Li ym. (2008) totesivat oppilaiden, joilla oli korkeampi henkilökohtainen ja sosiaalinen vastuuntunto, viihtyvän paremmin liikuntatunneilla. Wright ym. (2010) taas osoittivat liikunnan hyvinvointikurssin yhteydessä 14-18 ikäisten oppilaiden keskuudessa vastuuntuntoisuuden mallin näyttävän voivan vaikuttaa liikunnassa positiivisesti myös koulutuksellisiin tekijöihin kuten vähempiin myöhästymisiin ja poissaoloihin sekä parempaan käyttäytymiseen ja korkeampiin arvosanoihin. 

Opetuskokeiluni toteutus

Toteutin opetuskokeiluni lukuvuonna 2017-2018 yhdessä 7. luokan liikuntaryhmässä. Ryhmä koostui viidestätoista 13-14 vuotiaasta pojasta, jotka olivat kahden eri luokan oppilaita. Marraskuussa 2017 esittelin oppilaille vastuuntuntoisuuden mallin ideaa, kerroin heille kokeilun etenemisestä ja tiedotin kokeilusta koteihin. Kokeilu kesti toukokuu 2018 asti. 

Kokeilun toteutus sisälsi opetusmallin käytön kyseisen ryhmän liikunnanopetuksessa koko kokeilun aikana. Konkreettisesti se tarkoitti mm. avartavien keskustelujen ja reflektiohetkien käyttöä suurimmalla osalla liikuntatunneista ja mallin tavoitteiden integrointia opetukseen. Liikuntamuodoista riippuen korostettiin eri oppitunneilla erilaisia mallin elementtejä. Peleissä esimerkiksi korostettiin yhteistyötaitojen oppimista ja toisten kunnioittamista. Kuntoharjoittelussa ja talviliikunnassa keskityimme enemmän ponnisteluun sekä omatoimisuuteen. Voimistelussa ja akrobatiassa taas päähuomio kiinnitettiin mm. toisten auttamiseen. Kokeiluun kuuluivat myös oppilaiden säännölliset itsearvioinnit omien tavoitteiden saavuttamisesta, opettajan arvioinnit oppilaiden tavoitteiden saavuttamisesta sekä opettajan kokeilupäiväkirjan täyttäminen. Kokeilun päätteeksi puolet ryhmän oppilaista osallistui lyhyeen, puoliavoimeen loppuhaastatteluun. 

Opetuskokeilussani käytin A3 kokoista posteria visualisoidakseni ja konkretisoidakseni mallin tasorakennetta. Posterissa esitettiin vastuuntuntoisuuden tasojen otsikoiden alla tärkeimmät eri tasoihin liittyvät kriteerit. Posteria käytettiin käytännön työkaluna esimerkiksi avartavissa keskusteluissa, tavoitteiden asettelussa sekä itsearvioinneissa.



Tulokset ja pohdinta 

Kokeilupäiväkirjani toi esille, kuinka tärkeää syvällinen teoreettinen tietämys ja käytännön kokemus mallista ovat. Tämä havainto onkin yhteensopiva Rantalan & Heikinaro-Johanssonin (2007) tutkimuksessa esitetyn ajatuksen kanssa, jonka mukaan mallin onnistunut toteuttaminen vaatii perusteellista teoriaan perehtymistä sekä pedagogista osaamista. Konkreettisesti huomasin esimerkiksi, etten ole puutteellisen käytännön kokemuksen takia aluksi varannut tarpeeksi aikaa oppitunneilla mallin perehtymiseen sekä käyttöönottoon, enkä myöskään osannut esittää mallia tarpeeksi selvästi. Lisäksi havaitsin aluksi olevan vaikeaa sisällyttää mallin menetelmät järkevästi kaikkiin oppitunteihin. Jääkentällä tai hiihtoladulla esimerkiksi en aina löytänyt sopivaa tilaa tai hetkeä avartaviin keskusteluihin tai johdonmukaisiin loppupalavereihin. Kokeilun ansiosta olen kuitenkin oppinut suunnittelemaan ja sisällyttämään mallin elementit paljon paremmin liikunnanopetukseeni.  

Oppilaat suhtautuivat haastatteluvastauksien mukaan vastuuntuntoisuuden malliin vaihtelevasti. Melkein kaikki haastatellut oppilaat olivat sitä mieltä, ettei koko ryhmän työskentelyilmapiiri mallin ansiosta ole vielä merkittävästi parantunut. Yli puolet haastatelluista kertoivat mallin käytön kuitenkin vaikuttaneen positiivisesti heidän vastuuntuntoisuuteensa tämän vuoden aikana. Samaan tulokseen olen tullut myös kokeilupäiväkirjassani. Tähän liittyen ovat myös Rantala & Heikinaro-Johansson (2007) heidän tutkimuksessaan todenneet, että yksilön vastuuntuntoisuuden kehittäminen on mahdollista, mutta sitä ei välttämättä näy lyhyessä ajassa ryhmän tasolla. 

Suurimman osan haastateltujen mukaan esim. avartaviin keskusteluihin ja itsearviointeihin meni välillä liian paljon aikaa ja muutama oppilas jopa totesi, ettei liikunnanopetuksessa pitäisi ylipäätään keskittyä liikaa asialliseen työskentelyyn ja vastuun ottamiseen liittyviin asioihin. Mielenkiintoista oli, että kaikki haastatellut oppilaat kuitenkin kannattivat mallin käyttöä jatkossakin. Tässä yhteydessä yleinen mielipide oli, että liikunnassa on loppujen lopuksi hauskempaa ja varsinkin oppii paremmin, kun ryhmä työskentelee hyvin sekä jokainen ottaa vastuuta onnistuneesta yhteisestä toiminnasta.  Sen takia olisi myös järkevää käyttää aikaa positiivisen oppimisilmapiirin saavuttamisen eteen. Suurin osa oppilaista oli myös sitä mieltä, että mallin käyttö jatkossa johtaisi todennäköisesti vielä parempaan työskentelyilmapiiriin ja vastuun ottamiseen, kunhan kaikki yhdessä jaksavat keskittyä asiaan. Tällainen myönteinen suhtautuminen on mielestäni perusedellytys opetusmallin toimivuuteen. Siitä näkökulmasta opetuskokeilu onnistui hyvin ja lähtötilanne opetusmallin käyttöön ryhmän kanssa tulevaisuudessakin on positiivinen. 

Hyvin motivoivana asiana mainitsivat yli puolet haastatelluista mm. mallin selkeän tasosysteemin houkuttelevan portaikossa ylöspäin pyrkimiseen. Positiivisena nähtiin myös tasojen ja niiden yksinkertaisten kriteerien avulla olevan helppoa asettaa konkreettisia tavoitteita omaa toimintaa varten ja arvioida niitä tunnin jälkeen. Tässä yhteydessä kävi oppilaiden tavoitteisiin liittyvien itsearviointien ja opettaja-arviointien vertailussa ilmi, että oppilaiden ja minun kokemukset heidän vastuuntuntoisuuden tasoistaan poikkesivat monesti. Useimmiten oppilaat, jotka toimivat havainnointieni perusteella hyvin vastuuntuntoisesti osasivat arvioida omaa työskentelyään paremmin kuin oppilaat, joilla oli haasteita oman toiminnan vastuun ottamisessa. Tähän liittyen pohdin, että olisimme ryhmän kanssa voineet käyttää enemmän aikaa tasojen sisältöjen opetteluun ennen itsearviointien aloittamista. Yksi toinen mahdollisesti toimiva ratkaisu tähän ongelmaan olisi mielestäni mallin sisällyttäminen jo alakoulun liikuntatunteihin tai mallin käyttö myös muissa oppiaineissa. Siten oppilaat oppisivat jo pienestä lähtien ja useammassa oppiaineissa mm. reflektoimaan ja arvioimaan omaa käyttäytymistään mallin konseptin puitteissa realistisesti. Se taas on minusta yksi mallin tärkeistä pilareista vastuuntuntoisuuden harjaantumisessa.

Katse tulevaisuuteen

Vastuuntuntoisuuden malli näyttää kokeilun perusteella sopivan sisällöllisesti hyvin osaksi uutta liikunnan opetussuunnitelmaa. Konkreettisesti kokeilu viittasi siihen, että vastuuntuntoisuuden malli lienee toimiva menetelmä peruskoulun opetussuunnitelman puitteissa oppilaiden vastuutuntoisuuden ja sitä kautta heidän työskentely- ja vuorovaikutustaitojensa tukemiseen. Kokeilu osoitti kuitenkin, että oppilaiden vastuuntuntoisuuden, työskentely- ja vuorovaikutustaitojen sekä laajemmin koko ryhmän oppimisilmapiiriin kehittäminen mallin avulla vaatii reilusti enemmän kuin yhden lukuvuoden. Tässä yhteydessä pohdin, että voisi olla  järkevää aloittaa mallin käyttö jo alakoulun liikunnanopetuksessa ja jatkaa sitä yläkoulun loppuun saakka.

Itse olen oppinut kokeilun ansiosta erittäin paljon mallin käytännön toteuttamisesta.  Oppilaat olivat myönteisiä mallin käytön jatkamisen suhteen. He pitivät mallia varsin hyvänä vastuuntuntoisuuden kehittämisen työkaluna, koska se hyvin konkreettisesti kertoo heille, mitä vastuuntuntoisuus tarkoittaa ja miten siinä voi kehittyä. Aion jatkaa mallin käyttöä hyvien kokemuksieni perusteella ryhmän kanssa ensi lukuvuonna ja laajentaa lisäksi kokeiluni integroimalla mallin myös muiden ryhmieni liikunnanopetukseen.

Tämän opetuskokeilun tulokset perustuvat pitkälti opettajan ja oppilaiden subjektiivisiin kokemuksiin vastuuntuntoisuuden mallin käytöstä. Tulevaisuutta ajatellen olisi mielestäni hyvin tärkeää saada järjestelmällisempien tieteellisten tutkimuksien kautta vielä enemmän, ja varsinkin ajallisesti pidempiin interventioihin perustuvaa tietoa opetusmallin käytöstä liikunnanopetuksessa sekä ala- että yläkoulussa ja mallin käytön vaikutuksesta opetussuunnitelman sosiaalisten ja psyykkisten toimintakykytavoitteiden saavuttamiseen. Sen lisäksi olisi erittäin kiinnostava tutkia suomalaisten oppilaiden keskuudessa myös mahdollisia syy-seuraussuhteita vastuuntuntoisuuden sekä mm. sisäisen motivaation, viihtymisen, oppimisen, tuntiaktiivisuuden sekä elinikäisen aktiivisen elämäntavan välillä.

Lähteet

Cecchini, J.A., Montero, J., Alonso, A., Izquiderdo, M. & Contreras, O. (2007). Effects of personal and social responsibility on fair play in sports and self-control in school-aged youths. European Journal of Sport Science 7(4), 203–211.

Hellison, D. (2011). Teaching responsibility through physical activity. 3 painos. Champaign, IL: Human Kinetics.

Hellison, D. & Walsh, D. (2002). Responsibility-based youth programs evaluation: Investigating the investigations. Quest 54(4), 292–307.

Li W., Wright P., Rukavina P. & Pickering, M. (2008). Measuring students’ perceptions of personal and social responsibility and the relationship to intrinsic motivation in urban physical education. Journal of Teaching in Physical Education 27(2), 167–177.

Opetushallitus (2016). Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. 4. painos. Helsinki: Next Print Oy. Luettu 06.06.2018. Luettavissa: https://www.oph.fi/download/163777_perusope-tuksen_opetussuunnitelman_perusteet_2014.pdf

Pozo, P., Grao-Cruces, A., & Pérez-Ordás, R. (2016). Teaching personal and social responsibility model-based programmes in physical education: A systematic review. European Physical Education Review. doi:10.1177/1356336X16664749

Rantala, T. & Heikinaro-Johansson, P. (2007). Hellisonin vastuuntuntoisuuden malli osana seitsemännen luokan poikien liikuntatunteja. Liikunta &Tiede 44(1), 36–44.

Watson, D. L., Newton, M. & Kim, M. (2003). Recognition of values-based constucts in a summer physical activity program. Urban Review 35, 217-232.

Wright, P.M., Li, W., Ding, S. & Pickering, M. (2010). Integrating a personal and social responsibility program into a Wellness course for urban high school students: Assessing implementation and educational outcomes. Sport, Education and Society 15(3), 277–298.

Jan Schmid, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu
© NOVISSIMA • Theme by Maira G.